Pentti vei roskapussia – hetken päästä hän makasi tajuttomana

Jarno Ranta

Jätepussin vienti roskikseen oli koitua Pentti Viljanmaan, 87, kohtaloksi kaksi vuotta sitten joulukuussa omassa kodissa Haapatiellä. Viljanmaa näyttää paikkaa pihalla, jossa tragedia tapahtui aamulla 29. joulukuuta vuonna 2024.

Kun Viljanmaa vei jätepussia aurinkoisena aamuna sille kuuluvaan paikkaan rollaattorin luo, hänen jalkansa takertui pahvilaatikkoon ja tasapaino järkkyi.

– Sitten 125-kiloinen äijä lähti hyvässä etunojassa päin vastakkaista autotallin seinää. Onneksi seinä ei hajonnut, vaan sain jotenkin käteni eteen.

Viljanmaa kertoo, että hän oli tajuttomana hetken.

– Istuin nurkassa, kun heräsin.

Tämän jälkeen Viljanmaa vei roskapussin roskikseen ja vasta sitten meni sanomaan vaimolleen, että kaatui ja löi päänsä kovaa.

– Nuorempana olen nyrkkeillyt, ja kipuni tuntui samanlaiselta tärskyltä, kun lyödään kovaa. Se oli melkoinen tärsky.

Nyt Viljanmaa arvioi, että hänen hengenlähtönsä oli lähellä, hiuskarvan varassa.

– Olisin voinut sammua siihen paikkaan, jos niskani olisi mennyt poikki. Tiedän myös, että olisi tullut ongelmia, jos olisin kuollut. Mitähän poliisit olisivat sanoneet, kun verta ei näkynyt missään ja mies olisi istunut nurkassa henki poissa?

Viljanmaan mukaan tapaturmasta alkoi kuukausia kestänyt niska- ja päänsärky.

– Pääsin noin kahden kuukauden kuluttua CT-kuvaan Vaasan keskussairaalaan. Kuvauksen jälkeen tuli kutsu Vaasaan ja sieltä välittömästi Turkuun operoitavaksi. Kuvassa ilmeni, että päässäni oli kovakalvonalainen 15 milliä vahva verenvuoto. Turussa pääluuhun porattiin reikä, vuotanut veri imettiin pois ja päänsärky loppui.

– Nyt kaikki on lähes hyvin, mutta niskasärky on jatkunut melkein kaksi vuotta, tuskinpa paraneekaan. Kylmägeeliä olen siihen kuukausittain laittanut, ja se on vähän auttanut.

Viljanmaa on ollut myös aiemmin vakavissa tilanteissa. Hän kaatui vuonna 2008 ja löi päänsä jäätiköllä.

– Lähdin sauvakävelylle ja helluntaiseurakunnan kohdalla kaaduin. Muuten oli sulaa, mutta tiellä oli lunta yhdessä kohtaa, johon astuin ja kaaduin pää edellä asfalttiin ja sain aivoverenvuodon.

Tällöin Viljanmaa vietiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa hän sai hoitoa.

Pikkupoikana noin 1940-luvun puolivälissä oli vieläkin hurjempi tilanne.

– Olin silloin noin metrin mittainen nassikka ja tein luistimet laudan paloista ja vanhoista sahanteristä siihen terät. Luistelin edestakaisin muutaman metrin pätkää, ja pääni oli juuri lumihangen pinnan yläpuolella.

Sitten kuului pyssyn laukauksia.

– Ampuja luuli minua ilmeisesti teerilinnuksi, ja viisi kuulakutia sujahti pääni sivusta. Kun nousin penkalle, ampuminen loppui, kun ampuja huomasi, etten ollutkaan teeri. Kuula olisi voinut mennä pääni läpi ja äitini löytää minut jäältä verilammikosta.