Kolumni: Kyynelten kautta kaupunkilaiseksi

Muuttopäivän aamu oli hiljainen. Asettamani herätys alkoi piristä viideltä, vaikka olinkin tuijotellut kattoon jo monta tuntia. Suljin herätyksen, ja poskelleni vierähti päivän ensimmäinen kyynel. Tiesin jo sinä hetkenä, että se olisi vain yksi niistä tuhansista pisaroista, jotka vierisivät poskiltani seuraavan viikon ajan. Nyt tämä hetki oli käsilläni. Tulevaisuus oli täysin avoinna. Päivä, jota olin odottanut tai ainakin luulin odottaneeni koko nuoruuteni ajan. Tänään minusta tulisi virallisesti kaupunkilainen.

Muuttaminen opintojen vuoksi tuikituntemattomaan ei ole vaivatonta kenellekään. Vaikka sisimmässään odottaisi kovasti elämän uutta lukua, epävarmuus vaanii usein taustalla. Niin kuin leijona iskee kyntensä saaliiseensa aivan yhtäkkiä niin myös ikävä nousee pintaan, kun sitä vähiten odottaa.

Kun viime keväänä sain tietää saaneeni opiskelupaikan, itkin onnesta. Vihdoin saan aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, ajattelin. Sillä hetkellä päätin, että aloitan opinnot täysin itsevarmana. Todellisuus oli kuitenkin muuta. Katsoessani uuden, vieraalta haisevan yksiöni parvekkeelta en ollut enää varma mistään. En siitä totunko jatkuvaan hälyyn tai siitä, olinko edes oikeassa paikassa.

Vaikeat tunteet kuuluvat asiaan eikä niitä pidä säikähtää tai peitota. Koti-ikävä ei aina tarkoita sitä, että yhtäkkiä haluaisikin palata takaisin vanhaan kotiinsa. Ihmismieli janoaa stabiiliutta, jonka vuoksi uusi elämänvaihe uusine rutiineineen ja tuntemattomine paikkoineen on väistämättä shokki.

Turvallisuuden tunteen tärkeydestä kertoo myös psykologi Abraham Maslowin vuonna 1943 esittämä psykologinen teoria ihmisen motivaatiosta. Teoriaa kuvataan pyramidilla, jonka pohjalla sijaitsevat välttämättömät tarpeet. Nämä tulee tyydyttää ennen kuin voi keskittyä ylempänä oleviin tarpeisiin. Tarve turvallisuuteen on kuvattu pyramidissa toiseksi alimpana pykälänä; ihminen ei siis kykene keskittymään esimerkiksi itsensä toteuttamiseen, jos olo on turvaton. Siksi ikävöinnille kannattaa varata runsaasti aikaa. Kiinnostus muuhun tekemiseen herää kyllä, kun suurin tunteiden ryöpsähdys on ohi. Anna siis itsesi ryvetä vapaasti ja tee ihan mitä tahansa, josta aidosti nautit. Menetetyt rutiinit voi saada takaisin, mutta jos surulle ei anna tilaa, siitä ei pääse eroon.

Alussa sopeutuminen saattaa tuntua kaukaiselta. Päässä saattaa pyöriä valtava kirjo pelkoja ja ajatuksia. Pelko yksin jäämisestä on yksi lukuisista yhteisistä, jaetuista peloista. Pelot vievät paljon tilaa, jolloin kuva itsestä saattaa huveta hetkeksi.

Kun pääsin tutustumaan uusiin opiskelijatovereihini huomasin, että olinkin ainoa kaukaa maalaiskunnasta muuttanut. Maalainen taustani ja kömpelyyteni toimia suuressa kaupungissa alkoi nopeasti hävettää, syyttä. Uusia tuttavuuksia sateli, vaikka olinkin hieman avuton. Ennen kuin huomasinkaan kuljin busseilla huoletta, koulu ei tuntunut sokkelolta eikä meteli kuormittanut. Sopeutuminen oli alkanut.

Omaa polkuaan kannattaa lähteä rohkeasti kulkemaan, vaikka pelottaisikin. Uudet maisemat tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia ja tuttavuuksia - vahingossakin. Vaikeudet eivät tarkoita väärää valintaa. Uuteen kotiin sopeutuu ihan huomaamatta, ja ikäväkin helpottuu ajan myötä. Jos paikka ei tunnukaan omalta, niin sitten se ei tunnu. Sitä ei tarvitse pelästyä. Suuntaa voi aina tarvittaessa vaihtaa toiseen.

Uskalla vain päästää ulos sisäinen utelias lapsesi ja pidä taskussasi mukana rutkasti rohkeutta ja vielä enemmän naurua ja iloa.

Ada Mäkinen

Kyrönmaa-lehden avustaja