Pääkirjoitus: Välittäminen kuuluu arkeen

Moni ikäihminen haluaa asua viimeiseen asti tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä. Se on täysin ymmärrettävää. Oma koti on paikka, jossa on eletty, koettu ja rakennettu elämää vuosikymmenten ajan. Tutut huoneet, tavarat ja naapurusto tuovat turvallisuuden tunnetta silloin, kun moni muu asia ympärillä saattaa muuttua.

Aina kotona asuminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Elämäntilanne voi muuttua nopeasti tai vähitellen niin, että yksin asumisesta tulee vaikeaa tai jopa vaarallista. Esimerkiksi pitkälle edennyt muistisairaus voi heikentää kykyä selviytyä arjen tavallisista askareista. Jos lähellä ei ole omaishoitajaa tai muuta riittävää apua, kotona asuminen voi käydä liian raskaaksi sekä ikäihmiselle että hänen läheisilleen.

Arjessa tarvitaan joskus joku, joka varmistaa, että lääkkeet otetaan oikeaan aikaan, peseytymisestä huolehditaan ja jääkaapissa on riittävästi ruokaa. Jonkun on hyvä myös katsoa, ettei kotona satu tapaturmia tai jää jokin tärkeä asia huomaamatta. Pieniltä tuntuvat asiat ovat usein juuri niitä, joilla on suurin merkitys turvallisen arjen kannalta.

Ikäihmisille on tärkeää myös se, että joku käy säännöllisesti katsomassa ja kysymässä, mitä kuuluu. Kaiken avun ei tarvitse olla suurta tai monimutkaista. Kahvikupillinen, pieni juttutuokio, kauppareissulla poikkeaminen tai puhelinsoitto voi piristää päivää merkittävästi. Joskus juuri tällainen kohtaaminen tuo iloa ja auttaa jaksamaan ainakin seuraavaan päivään.

Kaikille apua ei kuitenkaan ole saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan. Jos arjesta selviytyminen ei enää onnistu kotona eikä riittävää tukea löydy, voi edessä olla muutto hoivapaikkaan tai pahimmassa tapauksessa sairaalahoitoon. Silloin kyse ei ole vain käytännön järjestelyistä, vaan ihmisen kodista, turvallisuudesta ja arvokkaasta elämästä.

Tämän vuoden Vanhustenviikon teemana ovat arjen kohtaamiset. Teema muistuttaa meitä tärkeästä asiasta. Ikäihmisen hyvä arki rakentuu monesti pienistä teoista ja ennen kaikkea siitä, ettei ihminen jää yksin.

Tehdään siis meidän ikäihmisillemme arjen kohtaamiset mahdollisimman helpoiksi. Pysähdytään, kysytään kuulumisia ja tarjotaan apua omien mahdollisuuksiemme mukaan. Kaikkea emme voi ratkaista, mutta jokainen meistä voi tehdä jotakin.

Yksi kohtaaminen voi olla päivän tärkein hetki. Ja joskus se voi olla paljon enemmänkin. Muistutus ikäihmisille siitä, että joku välittää heistä.